lauantai 22. syyskuuta 2012
mummi ja lapset
Tänään meillä oli vauhdikkaista vauhdikkain päivä. Mummi tuli apuun. Futisturnauksen saldo oli hienosti kolme voittoa ja yksi tappio, tyttärellä omasta pelistään voitto. Saldo päivästä oli kuitenkin hyväntuulinen joukko vastaanottamassa meitä kotona, kun tulimme mieheni kanssa syntymäpäiväjuhlilta kotiin. Saldoa on myös yhteinen tavallinen päivä. Päivä jolloin normaalit touhut pyörivät ja isovanhempi on läsnä, menossa mukana. Se on saldo josta olen itse aikanani jäänyt paitsi nyt osaankin aina ilahtua ja tyytyväisenä ajatella, että lapseni saavat jotain sellaista jota ei saada hetkuloissa ja vetkuloissa. Sitä saadaan, kun eletään yhdessä tavallista elämää. Yhteistä elämänkokemusta ei voi rahalla saada sen saa vain elämällä. Kiitos Mummi tästä päivästä, (jos luet tämän) <3
pieni, pieni maailma
Tänä facebook aikakautena aina yllätyn kuinka tavattoman pieni on maailma. Tutustuimme uusiin ihmisiin maanantaina. Emme olleet esitelleet seurueessamme kuin etunimet. Viro on kuitenkin aivan käsittämättömän pieni maa ja vielä pienemmät ovat jonkun harrastuspiirin jäsenmäärä. Ystävissäni sattuu olemaan virolaisia leijasurffaajia ja tsadäm, klik, klik ja johan minullakin oli posti odottamassa. Uusi ihminen oli törmännyt sattumalta minuun omien kaverien kavereissa. Small is world. Alan uskoa vahvasti siihen, että jokainen ihminen linkittyy toiseensa kuuden ihmisen kautta. Tällä kertaa tarvittiin vain yksi ja taas on uusi tuttu Pärnun rannalla.
sunnuntai 16. syyskuuta 2012
ylpeyden aihe
Olen nyt jättänyt taakseni samsung-aikakauden vain parin kuukauden jälkeen ja palannut takaisin Nokiaan. Yritän nyt tuunata ja ladata kaikkia tarvitsemia asioitani puhelimeeni, jotta puhelin on kätevä ja toimintakykyinen ts. iskuvalmiudessa tilanteessa kuin tilanteessa.
Minulle tärkeä toiminto on spotify, olen nyt pari tuntia ladata sitä puhelimeeni. Puhelintani ei löydy listasta, joka tukee spotifyn asentamista. Kyllä se tukee, pakkohan sen on. Oikeasti, minulle se spotify on vieläpä kaiken muun hyväksi kuulunut kauppaan. Jotenkin tiedän, että sen on oltava mahdollista. Minä en vain osaa enkä löydä.
Olen niin ylpeydeksi koko Nokia Suomelle!
Minulle tärkeä toiminto on spotify, olen nyt pari tuntia ladata sitä puhelimeeni. Puhelintani ei löydy listasta, joka tukee spotifyn asentamista. Kyllä se tukee, pakkohan sen on. Oikeasti, minulle se spotify on vieläpä kaiken muun hyväksi kuulunut kauppaan. Jotenkin tiedän, että sen on oltava mahdollista. Minä en vain osaa enkä löydä.
Olen niin ylpeydeksi koko Nokia Suomelle!
torstai 13. syyskuuta 2012
pyyhe
Hikinen salitreeni takana, kello tikittää ja töihin on kiire. Vielä nopeasti sitä ennen suihkuun....pyyhe kotona. Kun kuivaa itsensä kertakäyttöisiin pefletteihin voi olla vakuuttunut, että on elänyt elämässään monta hienompaakin hetkeä.
39 vuotta
Olen aina pitänyt vanhenemisesta. Minusta iän myötä minun elämäntaitoni on jos ei nyt jalostunut niin ainakin syventynyt. Jokaisessa ikävaiheessa on ollut aina mukavia asioita elettävänä. En ole varsinaisesti odottanut tulevia vuosia mutta, kun ne ovat käsillä olen aina nauttinut niistä. Minulla ei oikeasti ole ollut kolmenkympin kriisiä. ja nyt orastava neljäkymppinenkään ei saa minulle ylimääräisiä värähtelyjä aikaan.
Ystäväni ovat olleet vakuuttuneita, että minulta a) jotenkin puuttuu aivojärjestelmästäni tai geeneistäni asia nimeltä ikäkriisi b) se iskee minuun kaikkien menetettyjen vuosien voimalla jossakin kohtaa niin, että maa vavahtelee jalkojeni alla tai c) en ole uskaltanut vain kohdata ikäkriisiä.
Itse lisään vaihtoehdon d) olen vain tyytyväinen tähän ikään. Ajatellessani itseäni, kun täytin 38 vuotta en ollut edes varma säilyisinkö hengissä sairaudesta saati sitten, että pysysisin toimintakykyisenä. Olen nyt kahdella jalalla, urheileva, terve, elinvoimainen nainen. Kiitollisuus elämänlahjasta, siitä että olen, on niin syvässä, että käsillä olevat vuodet ovat minulle vain lahjaa.
Vanhenen, kroppani ei ole sama kuin nuorena, iho on erilainen ja silmäkulmiin on ilmestynyt juonteita.
Kuinka kohtaan asioita, prosessoin niitä ja elän puolisona, äitinä, ystävänä on kuitenkin toista kuin se oli nuorena. Kirkasotsaisuus on vaihtunut syvempään ymmärrykseen, mutta ripaus sinisilmäisyyttäkin on vielä tallella.
Mietin, että nyt elän elämäni ihania hetkiä. Lapset eivät ole enää pikkulapsivaiheessa (jota joskun ikävöin, niin että sattuu). Minulle jää nyt ehjät yöunet ja voin lähteä lenkille ilman, että siihen tulee lastenvahteja avuksi. Lapset ovat kuitenkin kasvamisestaan huolimatta iässä, että haluavat tehdä asioita kanssamme. Minä olen lapsilleni yhä edelleen se, jolle lähtee ensimmäinen puhelu, kun jotain todella ilahduttavaa tai surullista on sattunut. Minä saan olla lähellä, pitää sylissä ja paijata. Silti he toimivat, valmistavat ja tekevät asioita jo itsenäisesti, omalla tavallaan ja saan ylpeästi katsoa sivusta ja nähdä levollisesti kuinka he pärjäävät.
Miehen kanssa on löydetty hyvä tapa elää yhdessä, toinen toisiinsa sitoutuen, toinen toisensa tuntien. Se, että me olemme tiimi, pari, joka elää elämää, kaikkia sen hetkiä yhdessä on meille täydellisen selvää.
Vanhemmat ovat hyväkuntoisia ja heitä ei tarvitse vielä hoitaa.
Ammatillisesti tiedän omia kehityshaasteita mutta tiedän myös vahvuuteni. Pidän työstäni ja tunnen myös osaavani sen. Välillä olen ja rohkenen olla, vain kysyjän, yhdessä ihmettelijän paikalla.
Fyysisesti olen vahva ja elinvoimainen.
En ole kriisissä, olen vain tyytyväinen 39-vuotias.
Tänään aamulla uutisotsikoita selatessani sain selkeää faktaa sanojeni tueksi. Tutkimus, joka paljastaa, että joku muukin kuin minä tuntee elävänsä elämänsä parasta aikaa 39-vuotiaana.
Tämän biisin myötä iloa viikonloppuun, juuri sen ikäisenä kuin olet!
Vielä korvissa kuuluu "rock`n roll"....
terveisin Miret
Ystäväni ovat olleet vakuuttuneita, että minulta a) jotenkin puuttuu aivojärjestelmästäni tai geeneistäni asia nimeltä ikäkriisi b) se iskee minuun kaikkien menetettyjen vuosien voimalla jossakin kohtaa niin, että maa vavahtelee jalkojeni alla tai c) en ole uskaltanut vain kohdata ikäkriisiä.
Itse lisään vaihtoehdon d) olen vain tyytyväinen tähän ikään. Ajatellessani itseäni, kun täytin 38 vuotta en ollut edes varma säilyisinkö hengissä sairaudesta saati sitten, että pysysisin toimintakykyisenä. Olen nyt kahdella jalalla, urheileva, terve, elinvoimainen nainen. Kiitollisuus elämänlahjasta, siitä että olen, on niin syvässä, että käsillä olevat vuodet ovat minulle vain lahjaa.
Vanhenen, kroppani ei ole sama kuin nuorena, iho on erilainen ja silmäkulmiin on ilmestynyt juonteita.
Kuinka kohtaan asioita, prosessoin niitä ja elän puolisona, äitinä, ystävänä on kuitenkin toista kuin se oli nuorena. Kirkasotsaisuus on vaihtunut syvempään ymmärrykseen, mutta ripaus sinisilmäisyyttäkin on vielä tallella.
Mietin, että nyt elän elämäni ihania hetkiä. Lapset eivät ole enää pikkulapsivaiheessa (jota joskun ikävöin, niin että sattuu). Minulle jää nyt ehjät yöunet ja voin lähteä lenkille ilman, että siihen tulee lastenvahteja avuksi. Lapset ovat kuitenkin kasvamisestaan huolimatta iässä, että haluavat tehdä asioita kanssamme. Minä olen lapsilleni yhä edelleen se, jolle lähtee ensimmäinen puhelu, kun jotain todella ilahduttavaa tai surullista on sattunut. Minä saan olla lähellä, pitää sylissä ja paijata. Silti he toimivat, valmistavat ja tekevät asioita jo itsenäisesti, omalla tavallaan ja saan ylpeästi katsoa sivusta ja nähdä levollisesti kuinka he pärjäävät.
Miehen kanssa on löydetty hyvä tapa elää yhdessä, toinen toisiinsa sitoutuen, toinen toisensa tuntien. Se, että me olemme tiimi, pari, joka elää elämää, kaikkia sen hetkiä yhdessä on meille täydellisen selvää.
Vanhemmat ovat hyväkuntoisia ja heitä ei tarvitse vielä hoitaa.
Ammatillisesti tiedän omia kehityshaasteita mutta tiedän myös vahvuuteni. Pidän työstäni ja tunnen myös osaavani sen. Välillä olen ja rohkenen olla, vain kysyjän, yhdessä ihmettelijän paikalla.
Fyysisesti olen vahva ja elinvoimainen.
En ole kriisissä, olen vain tyytyväinen 39-vuotias.
Tänään aamulla uutisotsikoita selatessani sain selkeää faktaa sanojeni tueksi. Tutkimus, joka paljastaa, että joku muukin kuin minä tuntee elävänsä elämänsä parasta aikaa 39-vuotiaana.
Tämän biisin myötä iloa viikonloppuun, juuri sen ikäisenä kuin olet!
Vielä korvissa kuuluu "rock`n roll"....
terveisin Miret
tiistai 11. syyskuuta 2012
8 sekunnin ensivaikutelma
Sanotaan, että ensivaikutelma on se, jonka korjaamiseen menee loppuelämä.
Olimme ystäväni Selenan kanssa Pärnussa viikonlopun ja leikimme ravintolassa leikkiä, jossa veikataan ihmisistä milloin mitäkin. Näin Lontoon olympialaisten kunniaksi leikimme, että mitä olympialajia kyseinen ihminen harrastaisi.
Sisään asteli mieskaksikko, josta me kumpikin sanoimme heti, että toinen heistä on erittäin mukavan näköinen ihminen. Siis mukava, ei komea tai viehättävä vaan luonteeltaan todella mukava. Kaverinsa sai sen sijaan lyhyen esiinmarssin aikana meidät kummatkin ajattelemaan, että hän on jostain syystä puolestaan taas nuija.
Vielä mukavuus ja nuijamaisuus eivät ole elleet olympialajeja mutta heistä vain nuo äskeiset asiat suorastaan puskivat ulos, että ne oli pakko sanottaa ensin. Tämän mukavan miehen lajiksi minä veikkasin heti hiihtoa. Siitä sain hiukan kuulla jälkikäteen, koska hiihtohan ei ihan perinteisesti vielä ole kesälajien joukossa. mutta kesä tai ei, hiihtäjä. Nuijan laji oli hiukan haastava mutta päädyimme kuitenkin siihen, että hän on moukarin mittamies tai vaihtoehtoisesti dopingtestaaja.
Tuskin olimme ehtineet lajikuvauksessa loppuun, kun he juuri rantautuivat meidän pöytäämme. Ilta kului kuitenkin rattoisasti jutustellen niitä ja näitä.
Teimme lähtöä ravintolasta kotiin ja toivotimme Selenan kanssa hyvää illan jatkoa jne. Miehet olivat silminnähden pettyneitä yhteisen illan päättymiseen vaikka olimme tehneet HYVIN selväksi, että me olemme rouvahenkilöitä ja piste kaikkiin asioihin ja kaikella tapaa on juuri sanan rouva jälkeen. Pettymyksestään huolimatta mukava mies oli kohtelias ja sivistynyt, kiitti illasta ja toivotteli hyvää yötä. Mutta mitä tekee nuija, hän oli kuin pikku lapsi joka polki jalkaansa ja pyyteli jatkoille.
Ei, ei, ei, me emme tule. Selena kohteliaasti sanoi, että oli mukava tavata johon nuija sanoi tomerasti: EIKÄ OLLUT!
No niin illan aikana käydyt keskustelut ja illan viimeiset sanat osoittivat, että ensivaikutelma on usein se oikea. Niin tai ei aivan, mukava oli mukava mutta nuija ei ollut nuija, vaan TOSINUIJA!
terveisin Miret
p.s. mukavan miehen laji oli kuin olikin hiihto. Nuijan lajia ei haluttu edes selvittää tai jos joku sopisi kuvaan niin se olisi joku ilmavaivoihin tai kainalopieruihin liittyvä.
Olimme ystäväni Selenan kanssa Pärnussa viikonlopun ja leikimme ravintolassa leikkiä, jossa veikataan ihmisistä milloin mitäkin. Näin Lontoon olympialaisten kunniaksi leikimme, että mitä olympialajia kyseinen ihminen harrastaisi.
Sisään asteli mieskaksikko, josta me kumpikin sanoimme heti, että toinen heistä on erittäin mukavan näköinen ihminen. Siis mukava, ei komea tai viehättävä vaan luonteeltaan todella mukava. Kaverinsa sai sen sijaan lyhyen esiinmarssin aikana meidät kummatkin ajattelemaan, että hän on jostain syystä puolestaan taas nuija.
Vielä mukavuus ja nuijamaisuus eivät ole elleet olympialajeja mutta heistä vain nuo äskeiset asiat suorastaan puskivat ulos, että ne oli pakko sanottaa ensin. Tämän mukavan miehen lajiksi minä veikkasin heti hiihtoa. Siitä sain hiukan kuulla jälkikäteen, koska hiihtohan ei ihan perinteisesti vielä ole kesälajien joukossa. mutta kesä tai ei, hiihtäjä. Nuijan laji oli hiukan haastava mutta päädyimme kuitenkin siihen, että hän on moukarin mittamies tai vaihtoehtoisesti dopingtestaaja.
Tuskin olimme ehtineet lajikuvauksessa loppuun, kun he juuri rantautuivat meidän pöytäämme. Ilta kului kuitenkin rattoisasti jutustellen niitä ja näitä.
Teimme lähtöä ravintolasta kotiin ja toivotimme Selenan kanssa hyvää illan jatkoa jne. Miehet olivat silminnähden pettyneitä yhteisen illan päättymiseen vaikka olimme tehneet HYVIN selväksi, että me olemme rouvahenkilöitä ja piste kaikkiin asioihin ja kaikella tapaa on juuri sanan rouva jälkeen. Pettymyksestään huolimatta mukava mies oli kohtelias ja sivistynyt, kiitti illasta ja toivotteli hyvää yötä. Mutta mitä tekee nuija, hän oli kuin pikku lapsi joka polki jalkaansa ja pyyteli jatkoille.
Ei, ei, ei, me emme tule. Selena kohteliaasti sanoi, että oli mukava tavata johon nuija sanoi tomerasti: EIKÄ OLLUT!
No niin illan aikana käydyt keskustelut ja illan viimeiset sanat osoittivat, että ensivaikutelma on usein se oikea. Niin tai ei aivan, mukava oli mukava mutta nuija ei ollut nuija, vaan TOSINUIJA!
terveisin Miret
p.s. mukavan miehen laji oli kuin olikin hiihto. Nuijan lajia ei haluttu edes selvittää tai jos joku sopisi kuvaan niin se olisi joku ilmavaivoihin tai kainalopieruihin liittyvä.
torstai 30. elokuuta 2012
Hyvän tuulen tuojat
Kuuntelen aamuisin radio Aallon Dynastiaa, koska se vaan on niin hyvä. Kaikella tapaa hyvän mielen tuoja. Rakastan sitä nokkelaa sanailua, kun joku syöttää pallon niin voi olla varma, että saa takaisin vastapallon.
Muistan aikanaan jo kuinka Vehviläinen ilahdutti Novalla ja eräänä aamuna hän sanoi, että XX% ihmisistä ei saa nuolaistua omaa kyynärpäätään. Juttu jatkui moniin muihin aiheisiin. Niin kuin nytkin minun juttuni palaa takaisin siihen mikä tuottaa iloa.
Minusta huumori on parasta silloin, kun siinä on fiksuuden, nokkeluuden ja itseironian kombinaatio. Loistava taito kertoa tarinoita on vain harvoilla ja se kenellä on he ovat siinä omaa luokkaansa.
Haluan mukavaa keveyttä aamuihini. Haluan kuulla ajankohtaisia asioita mukavan huumorin höystämänä. Työni on mitä suuremmissa määrin syvällistä ja pohdiskelevaa ja varmasti juuri siksi myös haluan vastapainoksi jotakin kevyttä ja hetken ilmiöissä hetkellisesti kiinni olevaa.
Valteen kommentit ovat ihania ja hänen äänenpainonsa on aivan omansa, voin mielessäni nähdä silmän pyöräytykset ja jopa ilmeet, sillä niin hyvin hän pystyy sanallisesti tuomaan fiiliksensä esiin.
Huumori on monessa kohtaa selviytymiskeino noloista tilanteista, epäonnistumisista ja raskaista hetkistä mutta se on puhtaasti vailla mitään tavoitetta vain ihana osa ihmisen elämää.
Terveisin Miret
p.s. Vehviläinen jatkoi myöhemmin, että myös xx% ihmisistä kokeili heti saako itse nuolaistua omaa kyynärpäätään....niin kuin ehkä sinäkin juuri teit. Minut hän sai silloin kiinni yrittämästä temppua liikennevaloissa. Kyllä, minä kuuluin siihen joukkoon, että en saa nuolaistua ja heti kokeilen. Iloista päivää sinulle!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)